HÄÄTAPAHTUMA WITH LOVE

Koko viikon seurasin hieman lannistuneena muiden hääbloggaajien hehkutusta somessa tulevasta viikonlopusta ja Vanajanlinnassa järjestettävästä häätapahtumasta. Itse en ollut saanut järjestettyä töitäni niin, että olisin päässyt osallistumaan. Tänä aamuna heräsin kuitenkin ajatukseen, että sinne on päästävä. Soitin töihin ja niin vain sainkin tilaisuuden päästä tapahtumassa nopeasti piipahtamaan! Kiitos työkaverit! Otin tuosta tunnista kaiken irti (ja 120 kuvaa!). Kuvat kertokoon loput!



 Vanajanlinnan miljöö on todella upea, mutta tänään se oli saanut koristeeksi niin runsaasti ihania kukkia, että miljöö oli aivan henkeä salpaava!









Ensimmäisenä kävin ihastelemassa kattauksia



 


Viimeistään juhlapaviljongissa olin pyörällä päästäni











Juhlahumun naiset olivat tehneet mahtavaa työtä myös Showroomissa



  

 Allassalissa sai ihastella koruja ja hääpukuja





 Muutama tuliainenkin lähti matkaan








Hieman vielä jäi kaihertamaan mieltä tuo VIP-lounas, olisi ollut mahtavaa tutustua muihin bloggaajiin (vaikka vähän ehkä livahdin teidän mukaan opastetulle kierrokselle linnaan :P)! 
Myös kaikki workshopit jäi vielä näkemättä. Mahtava fiilis jäi kaikesta huolimatta, seuraavana sitten suuntaan näillä näkymin Tampereelle häätapahtuma Hello Loveen, nähdään siellä!

Myös ensi keskiviikkona on luvassa jotain niin mahtavaa, että pakahdun innosta!
Sen tiimoilta ensi viikkoon!


-Bridelisa

Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3