IRTI LÄPPÄRISTÄ!

Hääsuunnittelumme on siinä vaiheessa, että isot linjat lyödään lukkoon ja tärkeimmät varaukset täytyy tehdä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että puhelimella tai läppärillä selataan palveluntarjoajia ja mahdollisia yhteistyökumppaneita ja lähetellään heille tarjouspyyntöjä. Myös bloggaamiseen hurahtaminen ja muiden hääblogien lukeminen vie lähes kaiken vapaa-ajan. Vaikka häitä ei mielestä saa hetkeksikään, täytyy antaa välillä edes silmien levätä. Siispä lähdin ostoksille. Tuttu kauppakeskuskin näytti aivan erilaiselta, kun sitä katsoi häähumun läpi.






Save the date -kortit aiomme tilata valmiina, mutta viralliset kutsut olisi tarkoitus askarrella itse. Vielä maltoin mieleni tämän hyllyn edessä.




Mukaan ostoksilta lähti;

 Valokuva-albumi.


Minä ja suuri osa juhlavieraistamme rakastaa katsella valokuvia, joten luulen, että tälle tulee käyttöä hääjuhlissamme. Tai sitten tästä voi tulla meidän hääkuva-albumi.


Hopeisia kehyksiä.


Tykkään pitää kotona esillä jonkin verran valokuvia, joten uskon näiden kehyksien löytävän paikkansa myös häiden jälkeen. 


Myös juhlapaikan koristelua on pohdiskeltu ja se tulee painottumaan erilaisiin kukka-asetelmiin. Niitä pohdintoja myöhemmin lisää.


-Bridelisa

Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3