HELLO LOVE 2018 - HÄÄTAPAHTUMA




Hei et ikinä arvaa, mutta olimpa taas hieman fiilistelemässä häitä, tällä kertaa Tampereella Hello Love -häätapahtumassa. Häätapahtuma alkoi vasta klo 13, joten olin varannut ajan Morsiusgalleriasta aamupäiväksi. Siitä luvassa oma tarinansa. Tässä näette kuvina, millaisissa tunnelmissa siirryimme Lauran ja Heidin kanssa hääpukujen sovittelun jälkeen Finlaysonille.










Olin ilmoittanut meidät mukaan Hello Loven järjestämälle limusiiniajelulle. Jos olet käynyt lähiaikoina Tampereella, tiedät, että ratikkatyömaiden valtaama keskusta ei todellakaan anna parastaan tällä hetkellä, joten maisemien katselun sijaan oli ihana vaihtaa kuulumisia kaasojeni kanssa. Pukujen sovittelun lomassa se ei ihan onnistunut. Oli myös hauska ajella vanhoilla kotikulmilla. Jo limusiiniajelu itsessään oli pieni paluu menneisyyteen, sillä juhlimme ystävieni kanssa 18v syntymäpäiviäni (viittävaille 10v sitten!!) limusiinin kera.




Limusiinikyyti palautti meidät takaisin Finlaysonille nauttimaan itse tapahtumasta.






Itse on ole koskaan korsetteja käyttänyt, enkä varmaan tule käyttämäänkään, mutta tämä mallinukke oli stailattu todella kauniiksi. Korsetteja ja muita alusvaatteita oli esittelemässä Maukaste.








Tallipihan Suklaapuodin ja Pitopalvelu Murun piste oli kyllä oma lempparini. Ihanan näköisiä suklaita, älyttömän hyvänmakuisia minimuffineja ja nämä menut olivat täydellisesti omaan tyyliini istuvia. Siis miten söpöt nuo pienet aterimet. Jos meidän häät toteutettaisiin vain omaan makuuni sopivaksi, menuista voisi tulla juuri tämän näköiset.






Myös miehet oli otettu huomioon ja heille oli oma Äijä Lounge. Loungessa oli tietysti sohvat, pöytälätkä ja erilaisia tuotteita, joita sai testailla. Myös omatoimibaari löytyi loungen välittömästä läheisyydestä, jossa sai tehdä mieleisiään alkoholittomia juomasekoituksia.






Miesten pukeutuminen oli edustettuna Pukuvuokraamo Kavaljeerin toimesta. Olen huomannut, että silmäni syttyvät näiden miesten asusteiden kohdalla. Tällä pisteellä ilokseni pääsin stailaamaan tälle komealle kavaljeerille mieleiseni asun. Olimme sattumalta pukeutuneet kaasojeni kanssa kaikki viinin/luumun punaiseen, joten kavaljeeri sai päälleen myös tiimiin sopivaa väriä.






Tapahtuman ehdoton vetonaula oli mielestäni käytettyjen hääpukujen pop up, jonne alkoi jonoa kertyä melko nopeasti. Kiersimme omaan tahtiimme kaikki meitä kiinnostavat pisteet ja siirryimme itsekin jonoon. Meidän onneksi pääsimme heti ovien avauduttua katsomaan pop upin tarjontaa. En kuitenkaan jaksanut enään aamun sovittelujen jälkeen jäädä odottelemaan sovituskopin vapautumista, joten teimme tilaa muille morsiamille ja päätimme messupäivän siihen.




Ennakkoon ilmoittautuneille jaettiin tapahtumassa suloiset hää-ämpärit. Ämpäristä löytyi muunmuassa Meikkistudio ElinaK :n glitteriä, jota olenkin halunnut päästä testaamaan.

Nyt kolme häätapahtumaa kokeneena, voisin todeta, että pidän näistä pienistä ja intiimeistä tapahtumista, mutta myös isoista, kuten Love me do. Nämä pienet tapahtumat vetävät paikallisia yrityksiä ja palvelutarjoajia paikalle, joten näissä pääsee hyvin tutustumaan niihin. Isommissa tapahtumissa häähumu, kaikissa sen sanan merkityksissä, pääsee valloilleen eikä ajatuksiin kertakaikkiaan mahdu sillä hetkellä muuta, kun seisot siellä keskellä messutarjontaa. 

Ja jos luulit, että syksyn häätapahtumat olisi tässä, niin ilokseni voin kertoa, ettei ole! 10.11 lähden vielä Lahteen Life Celebration hää- ja juhlamessuille ja siihen liittyen on luvassa ensimmäinen arvontani, joten jää kuulolle!




Lisää häätapahtumia;

Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3