MORSIAMEN ISÄN ROOLI HÄISSÄ

Hääjuhlan aikana, tietyillä ihmisillä on perinteisesti tietynlaiset roolit ja tehtävät. Me olemme päättäneet, ettemme pakota ketään ihmistä mihinkään, mihin he eivät halua ryhtyä vain siksi, koska niin kuuluu tehdä.

Isänpäivän kunniaksi, pohdin hieman oman isäni roolia meidän häissä ja ylipäätään morsiamen isän roolia hääjuhlissa.




Itselleni tärkeä asia on se, että isäni saattaa minut alttarille. Nykypäivänä tästä perinteestä on monia mielipiteitä ja näkökulmia, puolesta ja vastaan. Itselläni ei tästä perinteestä tule millään lailla "kauppatavara" olo tai muu vastaava. Itse ajattelen niin, että isäni elää tärkeää hetkeä kanssani ja antaa minulle tukensa (niin henkisen kuin fyysisenkin). Olen isäni ainoa tytär ja luulen, että se tekee tästä roolista myös isälleni vielä merkityksellisemmän.

Muita odotuksia minulla ei isääni ajatellen ole. Mutta... isäni on melkoinen showmies sille päälle sattuessaan, joten luulen, että yllätyksiä on luvassa. 

Perinteiden mukaan morsiamen isä pitää tervetuliaispuheen ja nostaa maljan tuoreelle avioparille. Puheen kirjoittamisen isäni on oman kertomansa mukaan jo aloittanut. Isäni on herkkä ja tunteellinen mies ja luulen, että puheen aikana ainakin hänen ja minun silmäni saattavat kostua. Meidän suvulle on lahjoitettu laulamisen taito, joten luulen(=tiedän), että isäni jossain kohtaa iltaa jakaa kanssamme myös jonkinlaisen taidon näytteen.




Itseäni miellyttää ajatus, että omani ja myös mieheni vanhemmat ovat juhlissamme kunniavieraita, ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Ainoa meidän heille antama tehtävä olisi nauttia juhlista. Kuten kerroin, isäni aikoo varmasti puheen pitää. Ja mikäli olen appiukkoani yhtään näiden vuosien aikana oppinut tuntemaan, voimme ehkä kuulla myös muutaman sanan hänen lausumanaan.


Onko teidän häissä morsiamen isällä millainen rooli? 
Onko hänellä jotain muitakin tehtäviä, kuin nauttia hääjuhlasta?
 


2 kommenttia

  1. Aivan kuin omasta kynästä kirjoitettu :) meillä pitkälti samanlainen tilanne. Toki meidän häissä bestman pitää maljapuheen ja muiden puheet jäävät myöhemmälle :) muuten vanhemmat ovatkin nimen omaan kunniavieraina ja saavat nauttia vaan päivän tunnelmasta 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hääparin vanhemmille päivä on varmasti jännittävä ilman velvollisuuksiakin. Toki ihmisiä on erilaisia ja jonkun vanhemmat haluavat olla enemmän tai vähemmän mukana :) Mielestäni kuitenkaan ketään ei ole hyvä pakottaa mihinkään :)

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3