6 ASIAA, JOISTA TIEDÄT HÄÄPUVUN OLEVAN SE OIKEA

Hääpuvun metsästykseni sai päätöksen vajaa kuukausi sitten. Hääpuvun etsintä alkoi lokakuussa Tampereelta Morsiusgalleriasta. Kovin pitkään ei siis tarvinnut etsiä. Morsiusgalleriaan mennessä minulla ei ollut vahvaa visiota siitä, millaista pukua haen. Kokeilin monenlaisia mekkoja, mutta yksi sieltä nousi suosikiksi ja se tulee tässä:





Puku tuntui todella hyvältä, mutta ihan sitä tunnetta ei vielä tullut, että tämä se on. Samalle päivälle oli vielä luvassa hääpukujen popup Hello Love -häätapahtumassa, joten sekin ehkä vaikutti hannaamiseeni. 

Seuraavaan hääpukusovitukseen suuntasin Lahden Glamouriin. Aivan täysin erilainen liike kuin Morsiusgalleria. Tämä oli pieni ja tunnelmallinen. Pidin myös siitä, että liikkeessä ei ollut ketään muita paikalla kuin minä, kaasoni Heidi ja Glamourin myyjä. 

Glamourissa kokeilin jälleen pukuja laidasta laitaan, mutta aivan erilaisia kuin Morsiusgalleriassa. Taas löytyi lemppari, joka oli todella yllättävä. Tämän puvun hintalappu oli kuitenkin sen verran suuri, että se yksinään laittoi puvun vasta harkintaan, ei tilaukseen.




"Sitten laitoin viimeisen puvun päälleni."
Sitten oli aika palata takaisin Tampereelle ja menimme kaasoni Lauran kanssa sovittamaan pukuja Zazabellaan. Zazabellassa puvut on järjestetty mallin ja koon mukaan. Tässä vaiheessa tiesimme tarkalleen mikä hylly on mieluisin, mutta selasimme kuitenkin kaikki puvut läpi. Kokeilin pukuja ja sieltä löytyi monta hyvää, mutta mikään ei kuitenkaan saanut aikaan fiilistä, että tämä se on. Sitten laitoin viimeisen puvun päälleni.


Mistä tietää, että puku on oikea?


Puhuin ääneen kaikki ajatukseni, mistä pidän ja mistä en. Myyjä alkoi minua hieman jo tympiä, kun hän ei puhunut juuri mitään ja tuntui, että yksin vain puhua pälpätän. Kiinnostaako häntä edes, että löydänkö pukua ollenkaan (haha pieni bridezilla se siellä). Lopulta myyjä sanoi, että olisi yksi puku, mutta se on hieman pientä kokoa, eikä ollut varma mahtuisiko se päälleni. Sanoin, että tuo tänne vaan ja kappas, sehän sujahti päälle. Se oli sitten siinä. Kaikki tuo pieni ärsytys jota olin kerännyt oli poissa. Minulla on päällä tuleva hääpukuni. 

Nyt on metsästys vaihtunut odottamiseen. Puvun maksimi toimitusaika on 6kk, mutta myyjän mukaan puku voi tulla jo aikaisemmin. Ei auta kuin odotella. Toisaalta pitkä toimitusaika on minulle hyvä, koska se minimoi riskiä siitä, että näyttäisin puvun miehelleni. Mieheni oli ainakin hetki sitten aivan varma siitä, että tulee näkemään puvusta vähintään kuvan ennen häitä. Toivon todella, että maltan häihin asti. Tiedän, että siitä ei kyllä helppoa tule! Olen niin malttamaton tyyppi!

Näistä merkeistä tiedät, että puku on oikea


⬦ Puku tuntuu hyvältä päällä jo ennen kuin olet nähnyt itseäsi peilistä.

⬦ Päästessäsi peilin eteen alat hymyillä tai jopa itkeä. Puku on ihana!

⬦ Keksit puvusta monta asiaa, josta pidät. Vaikka puvussa olisi jotain korjattavaa, luotat siihen, että ompelija tekee siitä täydellisen.

⬦ Olet valmis ostamaan puvun heti ilman suurempaa epäröintiä.

⬦ Et halua enää sovittaa muita hääpukuja.

⬦ Ja vaikka haluaisit vielä katsella muita, päädyt aina samaan. Olet löytänyt jo sinulle täydellisen puvun eikä muut puvut tuo sinulle samanlaista tunnetta.




Millaisen tunteen hääpuvun löytyminen sai sinussa aikaan? 
Tiesitkö heti, että olet löytänyt oikean puvun?




Kuvista kiitokset kaasoilleni<3

2 kommenttia

  1. Oi, vähänkö ihanaa, että puku on löytynyt!:) Mä kävin muutamia kertoja sovittelemassa pukuja ja aina puvuissa oli joku mutta. Oma tyyli kuitenkin selkeni sovitellessa ja oli ihana aina todeta tietyistä elementeistä että juuri tälläista haluan, vaikka puku ei kokonaisuudessaan kuitenkaan miellyttänyt. Lopulta päädyin ostamaan "puvun runkoni" siis tori.fi:n kautta ja käydessäni sovittamassa pukua, se istui minulle tosi hyvin ja tuntui omalta. Nyt pitäisi siis vain saada kaikki muokkaukset tehtyä ja toivottavasti sen jälkeen saan itsekin kokea tuon "tämä se on" tunteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana, että puku löytyi! Meinasi tulla melkein kiire, jos puvulla menee tuo 6kk ja sitten vielä todennäköisesti hieman ompelua pitäisi tehdä!

      Kuulostaa siltä, että sun puvun etsinnässä piti käydä just noin, että teet osan itse! Tuo varmasti puvulle lisää tunnearvoa kun on omin käsin tehnyt <3

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3