SAAKO MORSIAN JA SULHANEN VAIKUTTAA OMIIN POLTTAIREIHINSA?

Jos ei ole palkannut hääsuunnittelun avuksi ammattilaista tai ulkoistanut sitä kokonaan muille, luulen, että stressiltä ja kiireeltä ei voi välttyä. Hääsuunnittelun aikana tulee muistaa vaikka ja mitä, kartoittaa erilaisia asioita, varmistella jo sovittuja asioita, askarrella, käydä ostoksilla ym. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Asia, josta vastuu usein annetaan muille on polttarit.

Saako morsian ja sulhanen vaikuttaa omiin polttareihinsa?


Vastaus otsikon kysymykseen on, että tottakai saa. Ja jotkuthan järjestävät polttareiden sijaan yhteisiä illallisia tai juhlia. Jokainen sillä tyylillä kuin kokee omaksi. Mielestäni kenenkään ei kuulu tuntea oloaan epämiellyttäväksi omissa polttareissaan vaan illan kuuluisi olla sellainen, joka jää positiivisella tavalla mieleen ja hauskoja juttuja voi muistella vielä vuosien päästä.


Kuva: Laura Heijari


Omalla kohdallani ei tullut pieneen mieleenkään, että ottaisin vastuun vielä polttareiden järjestämisestä ja ojensin sen suoraan kaasoilleni. Minusta on ihanaa ajatella, että ennen häitä on varmasti (vai mitä kaasot? :P) tulossa vapaailta, jolloin saan nauttia juuri siitä hetkestä, stressaamatta tai ehkä jopa ajattelematta mitään muuta.

Minusta on todella jännittävää odotella sitä hetkeä, kun minut napataan matkaan. Tai miten se ikinä tapahtuukaan. Itse haluaisin kaiken säilyvän yllätyksenä polttaripäivään asti. Riittää, että olen kaasoille kertonut, keitä toivoisin polttareissani olevan. Vaikka luotto kaasoihini onkin 110%, allekirjoitan kaiken pohdinnan, jota tässä postauksessa vielä kirjoitan. Eli en ole tässä asiassa ehdoton.


Kuva: Laura Heijari


Entä jos polttareissa on ohjelmana jotain sellaista mitä et missään nimessä olisi halunnut? Polttareissa, joissa annetaan kokonaan vastuu toisille on tietysti tämä riski olemassa. En kuitenkaan voi uskoa, että kukaan haluaa tietoisesti tehdä morsiamen tai sulhasen päivästä epämiellyttävän. Tai sitten tehtävään on valittu kertakaikkisen väärä henkilö.

Minusta onkin tärkeää, että mikäli polttareita järjestävät epäröivät, mitä ohjelmaa morsian tai sulhanen ehkä haluaisi, niin pyytävät ideointiin apua. Voisin kuvitella, että tulevana avioparina, heillä on jonkinlainen aavistus siitä, mitä ohjelmaa toinen puolisko polttareihin mahdollisesti haluaisi. Ainakin me olemme mieheni kanssa käyneet jo muutaman keskustelun aiheesta.

Mikäli morsian tai sulhanen ei ole ehdoton siitä, ettei halua tietää mitään sanallakaan polttareistaan, voi häneltä itseltään myös kysyä vinkkejä. Uskon, että mielipaha siitä, että kaikki ei tule aivan täytenä yllätyksenä on kuitenkin pienempi kuin se, että polttarit paljastuvat illan myötä katastrofiksi.





Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3