DIY - KARTAN TEKEMINEN HÄÄKUTSUUN


Hääkutsujen kääntöpuolelle halusimme kartan ja ajo-ohjeet kirkolta juhlapaikalle. Aloin etsiä netistä tietoa ja keinoja kartan tekoon. Projekti osoittautui heti melko hankalaksi, sillä löysin hyvin vähän tietoa siitä, miten kartan saisi tehtyä. Kuvittelin, että kartan teko olisi todella yksin kertaista ja muutaman hetken naputtelun jälkeen minulla olisi valmis kartta, jonka siirtäisin kutsun taakse. Mitään kartantekoon tarkoitettua sivustoa en siis löytynyt.

Muutamilla sivustoilla törmäsin tietoon, että karttoja ei suoraan sellaisinaan saa käyttää, esimerkiksi juurikin hääkutsuissa. Olin aivan äimänä, että miten tämä tuntuu niin hankalalta, sillä onhan kartta todella yleinen hääkutsuissa enkä usko, että kaikki teettää karttaa ammattilaisella.

Päivittelin asiaa myös meidän Häät -blogiyhteisössä ja ihana Mon Rêve d'Amourin Sarah vinkkasi minulle yhdestä tavasta tehdä kartta. Kiitos Sarah!

Meidän kutsujen kartta oli lopulta älyttömän yksinkertainen tehdä. Todella yksinkertaiseen karttaan ei tarvitse tietokoneelle mitään erikoisia ohjelmia. Riittää, että tietokoneessa on netti ja käytössäsi on tulostin sekä skanneri. Tämän lisäksi tarvitset kynän ja paperia. Ja itseasiassa nettikään ei ole pakollinen, sillä voit hyvin käyttää kartan teon apuna myös karttakirjaa tai muuta vastaavaa, mikäli sinulta sellainen löytyy.



Kartan tekeminen hääkutsuun

  1. Tulosta netistä sopiva kartta kutsuun haluamastasi alueesta. Vaihtoehtoisesti voit käyttää karttakirjaa tai muuta karttaa, josta löydät haluamasi alueen.
  2. Aseta puhdas paperi kartan päälle ja piirrä tiet ja muut karttaan haluamasi asiat läpi paperiin.
  3. Vahvista tiet haluamallasi kynällä. Itse käytin mustaa tussia, jotta teistä tulee mahdollisimman erottuvat.
  4. Kun kartta on valmis, skannaa se koneelle.
  5. Skannaamisen jälkeen voit halutessasi vielä muokata karttaa tai rajata tiedoston sopivan kokoiseksi kutsua varten. Itse käytin kartan viimeistelyyn Canva -ohjelmaa. Canva on ilmainen kuvankäsittelyohjelma netissä, jossa kuvia voi muokata, rajata ja lisätä erilaisia elementtejä. Meidän karttaan lisäsin kirkon kuvan, juhlapaikan merkiksi kippistävät lasit, nuolet osoittamaan ajoreittiä ja hieman tekstiä.
  6. Lopuksi rajasin kuvan vielä sopivan kokoiseksi, jotta sain sen liitettyä kutsupohjan.










Lopputulokseen olen tyytyväinen ja kartta on meidän yksinkertaisen tyylikkäisiin kutsuihin juuri sopiva. Mikäli en olisi niin hetikaikkimullenyt -tyyppi, olisin käyttänyt kartan tekoon hieman enemmän aikaa ja olisin vielä viimeistellyt tussilla piirtämiäni teitä. 

Pitääkö sinun mielestä kutsussa olla tänä päivänä kartta, kun lähes jokaisella ihmisellä on käytössään navigaattori?
Oliko teidän kutsussa kartta?
Miten te sen toteutitte?



Kurkkaa TÄSTÄ, miltä kutsujen toinen puoli näyttää.

2 kommenttia

  1. Itsekin pähkäilin tuota karttaa kutsukorttiin tai infoon - kaikilla on kuitenkin navigaattori käytössä, ja keskustan mutkia ja motarin kiemuroita on vähän hankala yksinkertaiseen karttaan yhdistää. Jotta kartta olisi selkeä, sen pitäisi olla tosi iso, ja jotta se mahtuisi kutsuun, sen pitäisi olla suht pieni.

    Todennäköisesti kirjoitan juhlapaikan osoitteen lisäksi pienen sanallisen ohjeen sekä autolla että bussilla saapumiseen, taksikuski osaa itsekin perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että kovin kiemuraista karttaa on vaikeampi saada kovin selkeäksi. Ja kuten sanoit, lähes jokaisella on tänä päivänä navigaattori käytössään (vaikka aina se tekniikkakin voi pettää).

      Meille tuli heti kutsuja ideoidessa visio kartasta kääntöpuolelle ja kartasta sai sopivan yksinkertaisen, joten kartan laittaminen kutsuun oli lähes itsestään selvä ratkaisu.

      Moni vaihtoehto on toimiva. Varmasti tuo kertomasi tapa on juuri hyvä! Pääasiahan on, että vieraat löytävät perille juhliin :)

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3