8 ASIAA, JONKA VUOKSI SINUN KANNATTAA LÄHTEÄ TAMPEREEN HÄÄMESSUILLE


Ensi viikonloppuna hypätään taas häähumuun. Minä ja muutama muu Häät-blogiyhteisön bloggaaja suuntaamme kohti omaa kotikaupunkiani eli tietysti Tampereelle. 8.-9.2 nautitaan Tähtiareenalla häämessuhuumasta ja meidät löydät lauantaina sieltä.

Tampereen häämessut ovat täynnä ihania näytteilleasettajia. Messuilla on huikea edustus niin pukeutumisen, sormuksien, kukkien kuin ohjelmapalveluiden ammattilaisia. Ruokia ja juomia unohtamatta.

Oletko vielä epävarma näille messuille lähdöstä? Tämän postauksen jälkeen todennäköisesti et enää epäröi.



8 asiaa, jonka vuoksi sinun kannattaa lähteä Tampereen Häämessuille


1. Voit löytää kaikki tarvitsemasi palveluntarjoajat saman katon alta

Messut ovat siitä mahtava paikka, että kaikki palveluntarjoajat ovat saman katon alla. Tampereen Häämessuilla on esimerkiksi kultasepänliikkeet edustettuna todella kattavasti. Sormusten vertailu ei voisi olla kätevämpää, kävelet vain osastolta toiselle. Messuilla upeita sormuksia esittelee muun muassa Kultasepänliike Suokko, Kultasepät Andreasen ja Malmin Korupaja


2. Pääset sukeltamaan hääpukujen huumaavaan maailmaan

... ja ehkä löydät sen The Dressin. Hääpukuja tapahtumasta löytyy niin uutta kuin käytettyäkin. Käytettyjä hääpukuja on sovitettavissa Hääpukuliike Unelman osastolla. Muita upeita pukuja löydät muun muassa Wedding Garagen osastolta.

Vuoden Kaunein Hääpuku 2020 -kilpailu on käynnissä. Kuten viime vuonna, myös tänä vuonna upeat hääpuvut ovat nähtävillä messuilla. Käy äänestämässä omaa suosikkiasi! Äänestää voit myös Häät.fi sivustolla.  Äänestämään pääset tästä.


Tämä hääpuku on Morileen ja se oli esillä viime vuonna Zazabellan osastolla. Ihanin puku ikinä eli mun hääpukuni <3


3. Inspiraatiota ja vertaistukea paneelikeskustelusta

Ohjelmalavalla on viikonlopun aikana paljon näytöksiä ja erilaisia keskusteluja. Osa Häät-blogiyhteisön bloggaajista eli minä, Häähumussa blogin Jasmiina sekä Jasmine Maria - the Wedding Blogin kirjoittaja Jasmine hyppäämme lavalle yhdessä Häät-lehden päätoimittajan, hurmaavan Sarin kanssa. Keskustelemme aiheesta "Mitkä on ees täydelliset häät?". Tule seuraamaan meidän höpöttelyä ja kuulemaan vinkit, jotka haluat ehdottomasti tietää ennen häitä.


4. Mitkä ovat tämän hetken häätrendit?

Tähän kysymykseen messuilla vastaa mielellään liuta ammattilaisia. Tapahtumasta löydät useita pitkän linjan hääsuunnittelijoita, joilta voit saada vinkkejä ja apua häiden suunnitteluun ja toteutukseen. Jos jollain osastolla sinun kannattaa käydä niin E313, josta löydät Suomen Hääsuunnittelijat Ry ja heidän upeita hääsuunnittelija jäseniään; Hää- ja juhlasuunnittelu Orchidea, Bliss Wedding & Partyplanning, Parone Design sekä Toscanan Tuuli.

Lauantaina klo 13 lavalla ovat ihanat hääsuunnittelijat Sonja Wikström sekä Petra Kiiskinen, jolloin aiheena Häätrendit 2020




5. KUKKIA, KUKKIA JA KUKKIA

Lempiaiheeni kukat! Näillä messuilla on ilahduttava määrä huikeita floristeja paikalla. Erityismaininta täytyy ehdottomasti antaa Kämmenkukalle. Kämmenkukka on kukkakauppa Tampereen Kämmenniemessä ja siellä upeita luomuksia taiteilee Kristiina, tuttavallisemmin Titta. Titta on vanha työkaverini vuosien takaa, jolloin myimme yhdessä Tammelan torilla kukkia reilu 10 vuotta sitten. Käykää ehdottomasti jututtamassa Tittaa ja ihailemassa hänen töitään.

Osastolla E1600 löydät floristien taidonnäytteitä Vuoden hääkimppu -kilpailun muodossa. Käy ihailemassa, inspiroitumassa ja äänestämässä omaa suosikkiasi.


6. Maistele ja valikoi parhaat tarjottavat teidän hääjuhlaan

Häämessuilla yksi parhaista asioista on päästä maistelemaan kaikkia herkkuja. Suuntaa hääkakkujen maistatusalueelle, jossa on tarjolla Tredun, Tilaisuus Villa Sofian, Saarikoski Cateringin sekä Jennin Herkkupalvelun suussa sulavia hääkakkumaistiaisia.

Hääkakkujen lisäksi Tredun osastolla pääset nauttimaan erilaisia Mocktaileja eli alkoholittomia drinkkejä. Voisiko teidän häissä mocktail toimia alkujuomana tai rakennatteko kenties kokonaisen Mocktail -baarin?


Purppurahelmen suussasulava osasto vuoden takaisilla Tampereen häämessuilla


7. Onko suunnitelmissa tehdä häihin koristeita tai paperituotteita itse?

Tredun osastolla pyörii non-stoppina DIY-kutsukorttipaja. Käy hakemassa ideoita sekä vinkkejä kutsujen tekoon ammattilaisten opastamana.

Tredun tekstiili- ja muotialan opiskelijat opettavat myös ruusujen ja rusettien tekoa.

8. Haluatteko päättää hääjuhlanne näyttävästi ja unohtumattomasti?

Voisiko tämä viimeinen ohjelmanumero olla ilotulitus? Kuinka paljon sellainen maksaisi ja tarvitseeko siihen jotain lupia? Messuilla on mukana Ilotulitustapahtumat, joten jos mielessänne on järjestää juhliinne ilotulitus, tällä osastolla kannattaa käydä heitä jututtamassa.

Messuilla on tietysti vielä paljon muutankin näiden omien poimintojeni lisäksi. Kurkkaa messuohjelma tästä ja koko näytteilleasettajien lista tästä.

Nähdään messuilla!


Ps. Ota seurantaan blogin instagramtili @bridelisablog, pian alkaa lippuapakettien arvonta messuille <3

Edit. 3.2.2020 klo 16.00. Wedding Garagen osastolla ei ole sovitusmahdollisuutta.

Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3