HÄÄHUMUA TAMPEREELLA - HÄÄT-BLOGIYHTEISÖ TAMPEREEN HÄÄMESSUILLA (sis. Alekoodin)

*Kaupallinen yhteistyö
Finland Events Oy / Tampereen Häämessut
Illallinen, majoitus sekä pääsy messuille saatu ilmaiseksi*


tampereen haamessut
Muotitalo Tyynelä

8.-9.2.2020 vietettiin Tampereen Häämessuja. Kuten viime vuonna, myös tänä vuonna lähdimme messuilemaan yhdessä Häät-blogiyhteisön jäsenten kanssa. 

Vierailumme Tampereella alkoi tutustumalla messuihin. Pääsimme jo perjantaina kurkistamaan messujen kulisseihin, kun messuhallissa rakennettiin osastoja ja harjoiteltiin muotinäytöksi.



Tilaisuus Villa Sofia


Perjantai iltana pääsimme tutustumaan Tampereen Puu-Tammelassa komeilevaan kivitaloon, Villa Sofiaan. Meidät otti vastaan talon emännät Heini ja Petra. Saimme kuulla talon historiasta sekä Tilaisuus Villa Sofian erilaisista juhlapalveluista.

Keskustelua kävimme suussa sulavan aterian lomassa. Heini ja Petra tarjoilivat meille upean, kolmen ruokalajin illallisen. Alkuruokana tarjoiltu maa-artisokkakeitto on pakko mainita erikseen, sillä se oli niin taivaallisen hyvää, että taisin siinä ruokaillessa sen todeta useampaankin kertaan!

Ruuan lisäksi myös kattaus oli ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan. Juhlavat lautaset, lasit ja aterimet sekä upeat kukat, muuta ei oikeastaan onnistuneeseen kattaukseen tarvita.












Tilaisuus Villa Sofia / Heini Niklas-Salminen ja Petra Häkkinen


Juhlatilan ja pitopalvelun lisäksi Tilaisuus Villa Sofiasta saa juhlaa varten floristipalvelut, valokuvaajan sekä ohjelmapalveluita. Pöytäkukat heillä kuuluvat valmiiksi hääpaketteihin. Lue lisää heidän hääpalveluistaan tästä.

TIlaisuus Villa Sofia ei ole myöskään vain häiden viettoa varten vaan heillä voitte järjestää myös valmistujaiset, syntymäpäiväjuhlat tai vaikka työpaikan pikkujoulut. He järjestävät myös kiehtovassa Holvituvassa kokkauskursseja sekä viinitastingeja.


Vaivatonta majoittumista Forenomilla


Majapaikkani Tampereen vierailun ajan oli Forenom Aparthotel Tampere, joka sijaitsee aivan Tampereen keskustassa Hämeenkadulla. Kyseessä on huoneistohotelli, jonne pääsee sisään avainkoodilla.






Sain majoittua hotellin ylimmässä kerroksessa, joka on juuri uusittu. Huoneessani oli myös parveke, josta aukesi näkymä keskustan kattojen ylle. Talvella parvekkeet eivät turvallisuus syistä ole käytössä, mutta kesällä parvekkeella voi nauttia maisemista ja vaikka aamupalasta.

Forenomin huoneistohotelleissa huoneet ovat hieman keskimääräistä hotellihuonetta isompia. Huoneisiin mahtuu hyvin vaikka morsian sekä kaasot valmistautumaan hääpäivän aamuna. Kesäaikaan myös parveketta voisi hyödyntää upeiden valokuvien ottoon.

Tilavien huoneiden lisäksi Forenomin huoneet ovat hieman edullisempia, joten ne sopivat hyvin myös pienemmälle hääbudjetille tai häävieraille. Mikäli teillä on majoitustarve Tampereella nyt keväällä, nappaa alekoodi majoitukseen alta.

Alekoodilla ELISA2020, saat Forenom Aparthotel Tampereen huoneistohotellista yöpymisestä -15%. Majoitusaika 1.3-30.4.2020. Varaa majoitus tästä.

Häähumua Tampereen Häämessuilla


Vaikka omat häämme on jo juhlittu, lähden edelleen yhtä innoissani nauttimaan häämessujen tunnelmasta. Tällä kertaa me bloggaajat olimme osana messuohjelmaa, kun hyppäsimme Jasmiinan, Jasminen ja Sarin kanssa lavalle paneelikeskustelun merkeissä. Nyt kun muutama paneelikeskustelu on itselläni jo takana, voin sanoa jopa nauttivani hommasta enemmän, kuin että tutisisin jännityksestä. Kiitos myös yleisölle, joka osallistui keskusteluun ihanan aktiivisesti kysymyksineen.


Kuva: Tampereen Häämessut / Amanda Lehtola Photography

Messuilla huomioni kiinnitti jälleen omat mielenkiinnon kohteeni eli kattaukset, kukat sekä hääpuvut. Messuilla oli nähtävillä Vuoden Kaunein Hääpuku 2020 -finalistit ja paikan päällä sai äänestää suosikkiaan. Äänestys on mahdollista myös Häät.fi -sivustolla 29.2.2020 asti. Äänestämään pääset tästä.

Näillä messuilla kattaukset olivat raikkaan erilaisia. Tässä muutama poiminta, jotka miellyttivät omaa silmääni.


Epaalan Anselmi


Tilaisuus Villa Sofia


Kämmenkukka, Kiviojan Helmi ja Teiskon Viini / Aterimet Bloomingville Interiors


Kämmenkukka, Kiviojan Helmi ja Teiskon Viini

Messuilla äänestettiin myös kauneinta kimppua. Omat suosikkini ovat tässä ja äänestyksen voittajaksi paljastuikin tuo upea Kukka Putiikin kimppu.


S-Saniainen


Kämmenkukka


Kukka Putiikki


Tmi Kaisa Majamäki-Lehtonen

Ihastustani saa osakseen jokaisilla messuilla myös muotinäytökset, hääpuvut ja miesten pukeutuminen. Tämän hetken hääpukumuoti on täynnä ihania yksityiskohtia, jotka tuovat esiin kantajansa persoonallisuutta.


Muotitalo Tyynelä


Morsiuspukuliike Josefiina


Pukuvuokraamo Kavaljeeri


Pukuliike Veston


Pukuliike Veston

Mikä sun mielestä on häämessuilla parasta?

Mun mielestä ehdottomasti se ihanan positiivinen ja hyväntuulinen tunnelma ♡


... ja tietysti sopivassa määrin skumppaa!



Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3