KANNATTAAKO HÄÄBLOGGAAMINEN JA ONKO SIITÄ HYÖTYÄ HÄÄSUUNNITTELUSSA? HÄÄBLOGGAAJAT VASTAAVAT

Hääbloggaaminen saa usein alkunsa omasta hääsuunnittelusta. Hääsuunnittelun alkaessa into on usein ylitse pursuavaa ja tällainen innostus täytyy päästä kanavoimaan johonkin. Mikäli lähipiiristä ei löydy toista häähullua, voi oikea väylä olla hääblogi. Näin kävi minulle.

Miksi alkaisin hääbloggaamaan? Onko siitä hyötyä hääsuunnittelussa? Kannattaako hääbloggaaminen vai onko se vain yksi homma lisää kaiken muun häihin liittyvän ohella?

Koska tällaisia kysymyksiä tuli vastaan useamman häitä suunnittelevan, jo instablogia pitävän tileillä, päätin etsiä näihin kysymyksiin vastauksia. Haastatteluun pääsivät ihanat bloggaajakollegat #Häätblogiyhteisöstä.


Kuva: Asta / Valo Films / Hääblogipäivä 2.0


Kannattaako hääbloggaaminen ja onko siitä hyötyä hääsuunnittelussa?



1. Miksi aloitin hääbloggaamisen?

Aloitin hääbloggaamisen ensisijaisesti siitä syystä, että minun itseni oli vaikea löytää hintoja ja muuta tietoa häistä netistä ja kun otin itse asioista selvää, halusin jakaa nämä tietoni muille. Toinen lähes yhtä tärkeä syy oli omien häiden dokumentointi vaihe vaiheelta. Tämä on vähitellen noussut jopa tärkeämmäksi syyksi, koska haluan muistaa kaiken tämän jälkikäteen. Bloggaaminen toimii minulle kuten monille muullekin kuin päiväkirjana. Sen kautta saan selvyyttä myös omiin ajatuksiini kun kirjoitan ne jonnekin.

2. Onko hääbloggaamisesta hyötyä hääsuunnittelussa?

Omasta mielestäni bloggaamisesta on hyötyä hääsuunnittelussa. Esimerkiksi kun kirjoitan joka kuukausi uuden kuukauden to-do-listan blogiin, saan mietittyä kaikki tehtävät asiat läpi säännöllisin väliajoin. Toinen hyöty on myös kaupallisista yhteistöistä, joita on muutama. Ne ovat kuitenkin vain extra bonus, joita en odottanut saavani kun aloitin bloggaamisen

3. Onko jokin asia hääbloggaamisessa yllättänyt?

Hääbloggaamisessa eniten yllättää se, miten tiivis yhteisö sen takana on. Hääbloggaajia on yllättävän monia ja moniin heistä olen päässyt tututstumaankin. Toinen asia mikä on yllättänyt on se, miten helposti olen alkanut stressaamaan blogistani, koska otan sen vakavasti. Haluan sisältöni olevan laadukasta ja postausten tulevan suhteellisen säännöllisesti, joten blogin hoitaminen vie paljon aikaa. Minua ei varsinaisesti harmita se, että stressaan bloggaamisesta joskus, koska nautin siitä. Ennemminkin minut on yllättänyt se, miten vakavasti bloggaamiseen olen alkanut suhtautua.

4. Millaisia vinkkejä antaisit hääbloggaamisen aloittamista suunnittelevalle?

Vinkkaisin uusia bloggaajia etenemään omalla tahdillaan eikä lähteä tavoittelemaan mitään blogillaan. Tässä hääblogimaailmassakin on helppo alkaa vertailemaan itseään muihin ja "kilpailemaan" muiden bloggaajien kanssa. Silloin bloggaaminen ei ole kuitenkaan enää nautinnollista vapaa-ajan vietettä. Varsinkin kun kyseessä on hääblogi. Ei kai kukaan halua rakentaa omien häiden ympärille somen aiheuttamia paineita tai pakotteita siitä, millaista hääsuunnittelun pitäisi olla.

Lisäksi haluaisin vielä korostaa erikseen tuota viimeistä kohtaa mistä kerroin. Hääblogimaailma voi olla yllättävänkin pelottava, koska helposti se menee oman ja toisten häiden tai blogin vertailuun. On todella vaikeaa koittaa olla omaperäinen ja erilainen, mutta mielestäni siihen ei pitäisikään pyrkiä. Tärkeintä on se, että kirjoittaa juuri niistä jutuista mistä itse haluaa. Esimerkiksi silloin kun asuin Oulussa, minua usein harmitti, että en päässyt mihinkään juttuihin mukaan, missä kaikki muut bloggaajat olivat yhdessä. Toivoisin, että olisin voinut jatkaa omaa bloggaamistani välittämättä siitä, sillä se aiheutti turhaa pahaa mieltä. 

Vaikka hääbloggaamisen taustalla on tiivis yhteisö, kaikkien pitäisi muistaa kuitenkin pitää ne omat häät irrallisena siitä, mitä some on nykypäivänä. Some vääristää niin paljon todellisuutta, koska sinne on helppo jakaa vain ne kiinnostavat ja hauskat jutut. Ja hääbloggaamisen tavoitteena ei pitäisi olla Vuoden Hääblogi-tittelin voittaminen tai blogimiittiin pääseminen.


hääblogi
Venla - Future Mrs. W


1. Miksi aloitin hääbloggaamisen?

Olen kirjoittanut eri lifestyle-henkisiä blogeja 2009 (?) vuodesta lähtien ja bloggailu on aina ollut itselle mielekästä puuhaa. Kihlat ja alkava häiden suunnittelu toivat ajatuksen hääblogin aloittamisesta ja tässä sitä nyt ollaan! Hääbloggaaminen on antanut itselle rohekutta tehdä juurikin sellaiset häät, jotka ovat eniten meidän tyyliset. Olen myöskin saanut tutustua moneen uuteen ihanaan ihmiseen.

2. Onko hääbloggaamisesta hyötyä hääsuunnittelussa?

Ehdottomasti on! Ja jos ei kirjoittajalle itselle, niin vähintäänkin lukijalle. Lukija voi inspiroitua samoista asioista, kuin blogin kirjoittaja ja näin hän voi saada uusia ideoita omiin häihin.

3. Onko jokin asia hääbloggaamisessa yllättänyt?

Yhteenkuuluvuus! Hääbloggaajat ovat erittäin vuorovaikutustaitoisia ja tsemppaavat paljon toisiaan!

4. Millaisia vinkkejä antaisit hääbloggaamisen aloittamista suunnittelevalle?

Kirjoita blogia just omalla tavallas, tee siitä sun näkoinen. Suosittelen kuitenkin tekemään blogista helppolukuisen, niin lukijoiden on mielekkäämpää lukea blogia, ilman sekavia fontteja. Kaikkea ei myöskään tarvitse jakaa koko maailmalle, jos ei niin halua.



1. Miksi aloitin hääbloggaamisen?

Aloitin bloggaamisen täysin omaksi iloksi päiväkirja-ajatuksella, jolloin voisin palata niihin kaikkiin ihaniin (ja haastaviin) hetkiin mitä hääsuunnittelu toi tullessaan. Lisäksi ajattelin, ettei kukaan läheiseni jaksaisi kuunnella häähulluuttani lähes kahta vuotta ja sinne oli ihana purkaa tuntemuksia <3 Olen saanut valtavasti uusia kontakteja, ystäviä ja super mielenkiintoisia kohtaamisia!

2. Onko hääbloggaamisesta hyötyä hääsuunnittelussa?

On, on ja on! Minulla oli usein vaikea saada selkoa omista pullamössö ajatuksistani, jotka pyörivät mielessä. Milloin on hyvä aika varata tai edes miettiä mitäkin? Haluanko maalaisromanttiset häät, teemahäät, hempeää vaaleanpunaista vai jotakin siltä väliltä? Kaikki muovautui pikkuhiljaa ja bloggaaminen helpotti hurjasti saada selkoa omista ajatuksista, kun pääsi kirjoittamaan asioita ylös ja jäsentämään ajatukset esimerkiksi tärkeysjärjestykseen.

3. Onko jokin asia hääbloggaamisessa yllättänyt?

Minut yllätti täysin blogini saama suosio ja se, kuinka paljon sekä kanssamorsiamet, että minä itse kaipasin mielipiteitä täysin ulkopuolisilta henkilöiltä! Oli ihanaa saada erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia vaihdettua asioista - jotkin ajatukset jopa itselläni muuttuivat suunnitellessa, kun uutta ehdotettua ajatusta ei saanutkaan enää pois mielestä!

4. Millaisia vinkkejä antaisit hääbloggaamisen aloittamista suunnittelevalle?

Ole täysin oma itsesi! Meitä bloggaajia on hurjasti erilaisia ja erilaisuus on rikkaus <3 Vaikken itse olekaan DIY tai rock henkinen, olen lukenut super mielenkiinnolla kanssabloggaajieni blogeja ja seurannut heidän hääsuunnittelua! Olemalla oma itsesi, saat myös solmittua ihania ystävyyssuhteita, joita voit ylläpitää vielä hääsuunnittelun jälkeenkin <3

Bloggaaminen antaa sinulle varmasti hurjasti, älä siis jännitä blogin aloittamista ja liity Facebookin Hääblogit ryhmään, jossa pääset tutustumaan olemassa oleviin bloggaajiin!





1. Miksi aloitin hääbloggaamisen?

Halusin purkaa innostustani hääalaa kohtaan johonkin kanavaan. Minulle oli kuitenkin tärkeää se, että sisältöni on päivitettävissä helposti jatkuvasti muuttuvassa skenessä ja siitä sainkin idean perustaa häätrendeihin keskittyvän instagram tilin. Hääbloggaajaa minusta varsinaisesti ei pitänyt tulla, mutta seuraajapalautteen vuoksi päädyin tekemään blogista instagramtilini jatkeen.

Hääbloggaaminen on tuonut elämääni ainakin paljon ihania ihmisiä. Tähän kuuluu muut bloggaajat, kuin ammattilaisetkin. On ollut huippua päästä tutustumaan kaikkiin. Tietysti hääbloggaaminen on myös antanut valtavasti sisäpiirivinkkejä sekä arvokkaita kontakteja häiden suunnittelua ajatellen.

2. Onko hääbloggaamisesta hyötyä hääsuunnittelussa?

Hieman sivusinkin jo aihetta ylemmässä, mutta hääsuunnittelussa bloggaamisesta on ehdottomasti ollut hyötyä. Olen sen vuoksi löytänyt mahtavia ihmisiä, joiden vinkkejä olen laittanut ahkerasti korvan taakse. Myös pari kirppiskauppaa olen tehnyt onnistuneesti bloggaamisen kautta tulleiden kontaktien kautta (kiitos vaan jälleen Tuuli (Nisti ja Nööri) donitsiseinästä). Myös vertaistuki on ollut valtavan korvaamatonta kaikilta. Luulen, että olisin ollut joistain asioista enemmän stressaantunut jos en olisi saanut niin paljon tukea muilta bloggaajilta.

3. Onko jokin asia hääbloggaamisessa yllättänyt?

Hääbloggaamisessa on yllättänyt positiivisesti se, että miten me kaikki bloggaajat olemme omalla tavallamme todella erilaisia ja meidän häämme myös. Meitä ei siis ole vain yhteen junaan. On ollut todella antoisaa kuunnella erilaisista häistä, joissa vihkiminen on ollut kalliolla, iltapalaksi euron juustoja, lemppari artisti keikalla, itse tehdyt kukat tai räjähtävän värikäs teema.

Sitten myös henkilökohtaisesti minut on yllättänyt se, että olen tavannut bloggaamisen kautta uudelleen vanhoja tuttuja. Hassua ja vähän salaa kivaa onkin ollut se, että kun bloggaa, niin saa tietää myös anonyymien kirjoittajien henkilöllisyyden. Eli uteliaat teille vinkkinä, alkakaa bloggaamaan. 

4. Millaisia vinkkejä antaisit hääbloggaamisen aloittamista suunnittelevalle?

Vinkkaisin luottamaan omaan tyyliin. Häitään järjestäviä on niin monenlaisia. Meitä bloggaajia on ollut kaikki valmiina-, diy-, pienellä budjetilla- ja isolla budjetilla -tyylisiä. Kaikille meille on löytynyt oma paikka ja aitous on se, mikä niistä onkin tehnyt suositun. Itse vierastin ajatusta jakaa meidän päivästä aivan kaikki, mutta en myöskään halunnut kirjoittaa anonyymisti. Ratkaisuni olikin siis kirjoitella häistä yleisesti, tehdä haastatteluja ja jakaa inspiraatiota. Eli vinkkini on: luota omaan fiilikseen.

Millaisia ajatuksia sulla on hääbloggaamisesta? 
Kommentoi alle, jos tämä postaus sai sinut aloittamaan hääbloggaamisen!


Ps. Löydät meidät kaikki myös Instagramista tileltä @venniesarah, @jasmineitanen, @monrevedamour, @hastaghaat ja @bridelisablog tai #häätblogiyhteisö

Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3