MEIDÄN HÄÄPÄIVÄ - MITÄ UNOHTUI, TEKISIMME TOISIN TAI MIKÄ EI MENNYT SUUNNITELMIEN MUKAAN?

Itse en usko, että yhdetkään häät toteutuisivat täydellisesti suunnitelmien mukaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hääpäivä olisi täydellinen. Meidän häät olivat meille täydelliset vaikka mukaan mahtui kourallinen kömmähdyksiä, unohduksia tai muita asioita, jotka olisi voinut tehdä toisin.

Hääsuunnittelun alussa kannattaakin miettiä yhdessä puolison kanssa, mitkä ovat ne tärkeimmät elementit häissä. Nämä kun onnistuvat, ei pienet muutokset tai unohdukset tuo välitöntä stressiä varjostamaan hääpäivää.

Meidän häissä oli muutama asia, jotka unohtuivat tai ei mennyt suunnitelmien mukaisesti. Myös muutama asia tulee mieleen, jonka olisi voinut tehdä toisin.


Paikkakortin upea kalligrafia Eveliina Mikkosen käsialaa



Mitä unohtui, tekisimme toisin tai mikä ei mennyt suunnitelmien mukaan?


1. Hääsuunnittelun aloittaminen aikaisemmin
Me aloitimme hääsuunnittelun tasan vuosi ennen häitä. Vaikka se tuntuu pitkältä ajalta, hääsuunnittelussa se ei sitä ole. Jälkeenpäin ajateltuna ja häämaailmaan täysillä sukeltaneena, olisi ollut hyvä saada rauhassa tutustua palveluntarjoajiin, erilaisiin vaihtoehtoihin ja nauttia häähumusta vielä pidempään häitä suunniteltaessa. 

Luulen, että mikäli häitämme juhlittaisiin vasta ensi kesänä, saattaisi hääpukuni olla suomalaisen suunnittelijan tekemä ja vihkisormus teetetty. Enkä tarkoita sitä, etteikö hääpuku ja sormus ollut minulle mieluisia. Ne olivat ja edelleen olen täysin tyytyväinen vihkisormukseeni, jota ihailen päivittäin. Kuitenkin silloin, kun hääsuunnitteluun on vuosi aikaa, päätöksiä täytyy tehdä melko nopeasti eikä kaikkea ehdi puntaroimaan kovin kauan.




2. Paperituotteiden tilaaminen valmiina
Mikäli sinä tai puolisosi ei ole syntynyt askartelijaksi, tilatkaa paperituotteet valmiina. Suomi on täynnä upeita ammattilaisia, jotka loihtivat kerralla kaikki häiden paperituotteet yhtenäisenä kokonaisuutena ja teidän hommaksi jää vain asetella tuotteet paikoilleen. 

Me kaasoni kanssa askartelimme hääviikolla kirosanojen kera menu/ohjelma -lappusia. Vaikka ne olivat todella yksinkertaiset ongelmia ilmestyi tuon tuosta. Papereissa oli värieroja, jotain ihme läiskiä, teippi loppui kesken ym. Sanon vain, tilatkaa valmiina KAIKKI paperituotteet!

3. Juhlatilassa puutteita
Meidän häitä vietettiin kesän hikisimpänä päivänä, jolloin mittari näytti +32 astetta. Meille selvisi hieman ennen häitä, että juhlatilan ilmastointi oli rikki. Jes! Lähes jokaisen kaupan hyllyt huusivat ei oota tuulettimien kohdalla, mutta onnekseni löysin yhdestä liikkeestä kourallisen minituulettimia. Jokaiseen pöytään yhden. Juhlassa sitten tuulettimet kiersivät vieraalta toiselle hetken helpotusta tuoden. Juhlatilan keittiössä oli ilmalämpöpumppu ja jossain vaiheessa löysinkin keittiöllisen vieraita sieltä vilvottelemasta.

Hääpäivän aattona myös ilmeni muutamia yleiseen siisteyteen liittyviä puutteita juhlatilassa. Nämä asiat tultiin kyllä hoitamaan juhlatilan toimesta välittömästi, eivätkä siten päässeet haittaamaan juhlaamme mitenkään.




Sitten itse hääjuhlaan.

4. Häähashtag
Omia polttareitani varten kaasot olivat keksineet meille häähashtagin, jota oli tietysti tarkoitus käyttää häissäkin. Minun oli tarkoitus kirjoittaa se menu/ohjelma lappusiin, mutta sepä sieltä unohtui. Olin kuitenkin muistanut laittaa sen infottavien listaan bestmanille. Siellä sitten huutelin kesken bestmanin puheen, että sitä hashtagia muuten ei sitten lue missään. Unohduksesta huolimatta muutamat vieraat käyttivät hashtagia omissa kuvissaan, mutta olisihan se voinut olla ihan näkyvilläkin jossain.

5. Nuupahtaneet viherköynnökset
Viherköynnökset ovat yksi hyvä pieleen mennyt esimerkki tilanteesta "tein itse ja säästin". Eli viherköynnöksinä käytin aroniaa, jota löytyy meidän pihasta enemmän kuin tarpeeksi. Olin kysellyt myös ammattilaisen vinkit aronia kestävyyteen, mutta lopputulos oli kuitenkin se, että muutaman tunnin pöydällä maanneet aronian oksat olivat kaikkea muuta kuin kauniit. Myöskään juhlatilan lämpötila ei varmastikaan ollut eduksi muutenkin nopeasti nuupahtavalle aronialle.

6. Palkintojen jako
Juhlassa oli muutama kilpailu, jonka voittajille piti antaa palkinnot virallisen ohjelman päätteeksi. Kaikkien tanssijalkaa vipatti kuitenkin sen verran, että tämä unohtui ihan täysin. Palkintoina meillä oli varattuna erilaisia laadukkaita konvehteja, jotka tarjoiltiin sitten juhlapaikalla majoittuneille vieraille aamupalapöydässä.

Tällasia kömmähdyksiä meidän häissä, mutta ne eivät kuitenkaan vaikuttaneet tunnelmaan tai tuottanut stressiä hääpäivän aikana. 


Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3