KUKA ON BRIDELISA?

Tähän kysymykseen saat postauksessa vastauksia. Olemme kertoneet häistä nyt sellaisille ihmisille, joiden emme halunneet saavan tietää niistä blogin tai somen kautta. On siis aika esitellä itseni.

Nimeni on Elisa. Olen 27-vuotias, minulla on yksi ihana tytär ja asumme perheeni kanssa Hämeenlinnassa. Alkujaan olen kotoisin Tampereelta, mutta opiskelut toivat minut 8vuotta sitten tänne Hämeenlinnaan.




Tällä hetkellä työskentelen sairaanhoitajana kehitysvammaisten parissa. Toiselta ammatiltani olen pukuompelija, mutta niitä töitä en ole koskaan tehnyt. Tulevaisuuden haaveissa on opiskeluajoilta asti ollut kätilön opinnot. Nyt bloggaamisen myötä minusta on kuoriutunut oikea haaveilija, voisiko tätä tehdä joskus työkseen? Tällä hetkellä tämä on ihanaa vastapainoa omalle työlle ja hämmästyksekseni nautin kirjoittamisesta kovasti.




Jos pitäisi valita kolme adjektiivia (yllättävän vaikeaa), joilla kuvaisin itseäni, ne olisivat huolehtivainen, vastuuntuntoinen ja helposti asioista innostuva. Äidiltäni jos kysyttäisiin, hän kuvaisi minua varmasti itsepäiseksi ja ehkä myös määrätietoiseksi. Töissä vahvuuteni on ehdottomasti rauhallisuus ja ihmisten kohtaaminen.



Rakastan rokkia, mansikoita, muotia,
 hellyyden osoituksia, kukkia ja tietysti ystäviäni sekä perhettäni!



Kuvat: Valokuvaus Laura Heijari

7 kommenttia

  1. Ihana nähdä sun kasvot! Jotenkin teksteihin kiinnittyminen on helpompaa, kun saa kasvot näppäimistön takana olevalle ihmiselle. Hauska tavata näin kasvokkaikin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotenkin vapauttava tunne, ettei tarvitse enää piilotella itseään tekstien takana :) Toisaalta myös jännittävää. Ja samoin, hauska tavata! Nyt tunnistaa sitten, jos livenäkin tulee joskus törmättyä ;)

      Poista
  2. Kaunista tekstiä. Olen sinusta ylpeä ❤❤

    VastaaPoista
  3. Kaunista tekstiä. Olen sinusta ylpeä ❤❤

    VastaaPoista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3