LOVE ME DO AUTUMN FAIR 2018 - BLOGIMIITTI



Lähdin ensimmäiseen blogimiittiini innostuneena ja pikkiriikkisen jännityksen kera. Jännitys osoittautui kuitenkin nopeasti turhaksi, sillä tunnelma miitissä oli kuin keillä tahansa ystävillä. Kiitos kaikki ihanat bloggaajat, jotka olitte mukana päivässä!

Aloitimme päivän nopealla piipahduksella meille bloggaajille varatussa loungessa ja siitä suuntasimme Fuji Finlandin osastolle. Osastolla tutustuimme heidän Instax -kameroihin. Muistoksi he ottivat meistä kuvat Instax SQUARE SQ6 -pikakameralla. Tässä kamerassa kuva on muodoltaan neliö ja hieman isompi kuin edeltäjänsä, joka on noin käyntikortin kokoinen kuva. Kameran muut ominaisuudet menivät kyllä aivan korvieni ohi, sillä keskityin siinä kohtaa kuvien ottamiseen.





Kuvaajan käsi ei ihan pysynyt vakaana, mutta tästä näette kuvan muodon


Instaxilla piipahduksen jälkeen teimme nopean silmäyksen messujen tarjontaan, jonka jälkeen siirryimme takaisin loungeemme. Food Camp Finland oli loihtinut meille upean ja maistuvan lounaan. Lounas seuraksi saimme juuri 25v juhlanumeronsa julkaisseen Häät -lehden päätoimittajan Sari Yli-Salomäen. 









Lounaalla häähumuisista keskusteluista ei meinannut tulla loppua. Lopulta lähdimme tarkastelemaan messujen tarjontaa hieman tarkemmin. Kristallihäät -blogin Kristan ja Tyttö tahtoo -blogin Hannan kanssa kävimme mm. pyörätaksin kyydissä, sekä Pauligin osastolla suunnittelemassa oman etiketin kahvipakettiin. Nämä kahvipaketit omalla etiketillä toimivat hyvin esimerkiksi Save the Date ilmoituksena, vieraslahjana tai kiitoskorttina. Jos päädyt tähän vaihtoehtoon omissa häissäsi, muistathan huomioida myös vieraat, jotka eivät juo kahvia.


Kuvan meistä nappasi Taksi Viaporin pisteen esittelijä

 

Hääpukunäytökset jäivät omalta osaltani yhteen näytökseen ja se oli vuoden hääpukusuunnittelija -kilpailunäytös. Omat suosikit löytyivät Heidi Tuiskun mallistosta ja ansaitusti hän voittikin koko kilpailun. Onnea Heidi! Omat kuvani näytöksestä eivät anna tarpeeksi kunniaa näytöksessä olleille puvuille, joten rajaan kuvien määrän yhteen, omaan lemppariini. Tässä Heidi Tuiskun luomuksessa on myös ihana halkio, joka ei valitettavasti kuvassa tule esiin.




Miitin lopuksi kokoonnuimme vielä loungeen kakulle ja kuohuvalle. Tapahtumassa järjestettiin Patisserie Teemun & Markuksen toimesta Suomen suurin hääkakku tasting, mutta todellä pitkien jonojen vuoksi päätin tämän harvinaisuuden skipata. Onneksi he olivat varanneet meille oman kakun herkuteltavaksi. Kakkussa oli käytetty koristeena ihania vihreitä pampula krysanteemeja, joista tuli lemppareitani jo 10 vuotta sitten ollessani kesätyttönä legendaarisella Tampereen Tammelantorilla  myymässä kukkia. Ihana kakku!




Saimme myös goodie bagit, jotka olivat täynnä kaikkea hypisteltävää. Bagista löytyi mm Häät -lehden 25v juhlapainos, syötäviä ja juotavia herkkuja ja irtoripset magneettikiinnityksellä. Nämä irtoripset olivat itselleni uusi tuttavuus ja yllättävän hankalat saada kiinnitettyä ihan ripsen tyveen. Täytyy jatkaa harjoituksia!









 Miitissä oli mukana myös näiden blogien kirjoittajat;


Hääblogiloungen Grand-Old-Lady


 


 
https://www.instagram.com/bridelisablog/

 

4 kommenttia

  1. Onpa sinulla ollut hieno päivä. Joskus saa hieman hurahtaa johonkin, se tuo säpinää syksyyn, taikaa talveen ja kihelmöintiä kevääseen. Kesällä sitten saa kaikesta vain nauttia. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea päivä kerrassaan ja aion parhaani mukaan nauttia myös tästä matkasta kohti kesää <3

      Poista
  2. Oli kyllä niin kiva päivä ihanassa seurassa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Toivottavasti tammikuussa nähtäisiin taas Love me don merkeissä <3

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3