PITÄÄKÖ HÄÄPUKUJEN SOVITUKSEEN VALMISTAUTUA? 5+1 VINKKIÄ

Hääpuku. Morsiamen ehkä tärkein puku koko elämän aikana.




Varasin hääpukujen sovitusajan Tampereen Morsiusgalleriaan jo hyvissä ajoin, muutama kuukausi sitten. Mukaani sain äitini, isäni ja kaksi kaasoani. Katselin Morsiusgallerian sivuja edellisenä iltana ja pieni pelko nosti päätään, entä jos mikään puku ei tunnu miltään? Karistelin pahimmat pelot niskasta ja varasin samaan syssyyn aamuksi pikakampaukseen ajan, jotta saisin sitten mahdollisimman hyvän kuvan kokonaisuudesta. Kaivoin myös esiin äitini vanhan kaulakorun. Mikäli päädyn sellaiseen pukuun, johon kaulakoru ylipäänsä sopii, haluan ehdottomasti laittaa äitini korun kaulaani.






Aamulla lähdin ajelemaan kohti Tamperetta. Pikakampauksen kautta kiiruhdin Morsiusgalleriaan, jossa minua jo odoteltiinkin. Morsiusgalleriassa oli lämmin vastaanotto. Ennen pukujen sovitusta, piti tietenkin valita puvut, joita halusin sovittaa. Sain myyjältä kourallisen renkaita, jolla sovitettavat puvut merkittiin. Kun sukelsin hääpukujen sekaan, hymy levisi kasvoilleni ja pelot hävisivät. Aloin etsiä ja rengastaa pukuja. Annoin myös kaasoilleni yhdet renkaat ja he saivat rengastaa suosikkinsa.




Pukujen valinta oli yllättävän vaikeaa, sillä itselläni ei ollut tiettyä suosikkimallia. Kokeilin muutamaa erilaista ja kyllähän se suosikki sieltä löytyi. Siitä ei jäänyt epäilystä. Minä ja koko arvovaltainen makutuomaristoni olimme samaa mieltä. Hilkulla olin tilata puvun, mutta kaasot hienosti pitivät innostuneen morsiamen kurissa. Kyllä ne vaan minut tuntee, sillä minun on pakko päästä sovittamaan yhtä pukua Helsinkiin, enkä varmasti voi pukua hankkia, ennen kuin olen sitä sovittanut.







Pitääkö hääpukujen sovitukseen valmistautua?

Morsiusgalleriassa käynnin jälkeen, voisin antaa muutaman hyväksi havaitun vinkin hääpukujen sovitusta varten;

Selvitä, tarvitseeko kyseiseen hääpukuliikkeeseen varata sovitusta varten aika. Jos täytyy, varaa se hyvissä ajoin ja varsinkin, jos mielesi tekee mennä lauantaipäivänä sovitukseen. Lauantai taitaa olla se suosituin sovittelupäivä ja osassa liikkeistä ne saattavat olla jo varattu seuraavaksi kuukaudeksi eteenpäin.

Kartoita sinua miellyttäviä hääpukumalleja. Mitään päätöksiä ei tietenkään vielä tarvitse tehdä, mutta on hieman helpompaa valita sovitettavat puvut, jos on jotain ajatuksia puvun suhteen. Muista kuitenkin avoin mieli, sillä jokin jota et osannut odottaa, saattaakin olla The Dress! Itse annoin tästä syystä kaasojen valita minulle myös yhdet sovitettavat puvut.




Jos sinulla on pitkät hiukset, anna muutama ajatus myös kampaukselle. Pidätkö hiukset auki vai kiinni? Itse haluan pitää hiukset kokonaan kiinni hääpäivänä, joten halusin myös pukuja sovittaessa, että ne ovat niskassa nutturalla. Näin hahmoitin paremmin kokonaisuuden. Jos sinulla on jo hankittuna joitain asusteita, ota ne myös mukaan.

Ota mukaasi joku sinulle tärkeä ihminen. Tai monta sellaista. Hääpukujen sovitus oli itselleni todella odotettu ja tärkeä hetki, jonka halusin jakaa läheisteni kanssa. Makutuomareista ei varmasti ole haittaa näillä ostoksilla ja heidän ilmeistä näkee heti, mikä puku on hyvä ja mikä ei. Morsiusgalleriassa seurue on rajattu morsiamen lisäksi neljään ihmiseen.

Jos kaapistasi löytyy nuden värisiä alusvaatteita, laita ne päällesi sovitukseen. On sitten tarkoituksenasi sovittaa valkoista pukua tai kenties värikästä, nuden väriset alusvaatteet toimivat kaikkien pukujen kanssa mainiosti. Itselläni oli vielä irroitettavat olkaimet, jolloin nekin sai pois näkyvistä.




 Viimeinen vinkki itse sovitukseen

Pukuja sovittaessasi puhu ääneen mitä niistä ajattelet. Näistä ajatuksista myyjä saa käsityksen tyylistäsi ja hän voi ehdottaa jotain pukua sovitettavaksi, mitä et välttämättä aluksi valinnut. Myöskin omat ajatukset selkenee kun puhelee niitä ääneen.





Tällä sovituskierroksella pukua ei siis vielä löytynyt, joten puvun metsästys saa jatkoa. Josko seuraavana sitten olisi Helsingin liikkeiden vuoro. En malta taas odottaa!




Kuvausvastaavina toimivat kaasoni Heidi ja Laura <3

2 kommenttia

  1. Tosi kauniita pukuja olet kyllä sovittanut 😍 Helsingin liikkeistä suosittelen ainakin Glamouria, Zazabellaa ja White Dressiä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Yksi näistä onkin se, jonne täytyy päästä ;)

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3