HAAVEENA UNIIKKI SORMUS?

Tampereen häämessujen yhteydessä sain kutsun käydä tutustumassa Kultasepät Andreasenin työpajalla. Heidän työpajansa sijaistee myymälän yhteydessä Tampereen keskustassa Hämeenkadulla.

Oma vihkisormukseni on jo löytynyt, joten päätin kysellä Instagramin puolella, mistä te haluaisitte kuulla. Lähes yksimielisellä tuloksella se oli sormuksen teettäminen. Tässä postauksessa kerron asioita sormuksen teettämisestä. Kaikki tietoni perustuu siihen, jota vierailun aikana kuulin ja siten koskee vain Kultasepät Andreasenilla sormuksen teettämistä.




Heidän töistään noin 10% ovat sormuksia, jotka ovat suunniteltu asiakkaan toiveiden mukaisesti tai sellaisia, joissa valmista mallia on muokattu asiakkaan haluamalla tavalla, esimerkiksi lisätty kivien määrää. Tällaiset valmiin mallin muokkaukset ovat yleisempiä kuin alusta asti asiakkaan toiveiden mukaan valmistetut sormukset.

Yksinkertaisen ja kivettömän sormuksen hinta lähtee 300-400 eurosta. Näyttävimpien ja timantillisten sormusten hinnan seppä arvioi lähtevän noin 1500 eurosta.

Uniikkia sormusta suunnitellessa budjetti on olennainen osa prosessia. Yksinkertaisen ja kivettömän sormuksen hinta lähtee 300-400 eurosta. Eli suhteellisen pienelläkin sormusbudjetilla on mahdollista saada jotain ainutlaatuista. Tarkkoja lukuja on mahdoton antaa, sillä siihen vaikuttaa niin moni asia. Sormuksen koko, yksinkertaisuus/monimutkaisuus, käytettävät materiaalit, timantit jne. Näyttävämpien ja timantillisten sormusten hinnan seppä arvioi lähtevän noin 1500 eurosta.

Sormusta lähdetäänkin usein suunnittelemaan budjetin kautta. Sepät osaavat kertoa vaihtoehtoja ulkonäköön ja materiaaleihin liittyen. Esimerkiksi silloin, jos sormuksen näyttävyydestä ei haluttaisi tinkiä, mutta budjetti ei anna tilaa kaikille suunnitelmille. Silloin täytyy alkaa miettimään sormuksessa käytettäviä materiaaleja.




Itse olin hieman yllättynyt tuosta 300-400 eurosta, jolla saadaan jo yksinkertainen sormus valmistettua. Olin kuvitellut, että sormusbudjetin tulee olla paljon suurempi, mikäli haluaa teettää sormuksen. Seppä kannustikin ihmisiä rohkeasti lähestymään ideoiden ja budjettien kanssa heitä suoraan, vaikkapa sähköpostilla.

Ideoiden pohjalta kultaseppä alkaa piirtää luonnoksia tietokoneelle ja luonnoksia voidaan lähettää sähköisesti asiakkaalle nähtäväksi. Kun luonnokset ovat valmiita niistä tehdään 3D-malli. 3D-mallin pohjalta aletaan valmistamaan sormusta.






Mikäli haluat lähteä suunnittelemaan oman näköistä sormusta, seppä suositteli varaamaan siihen aikaa 2-3kk. Ihan naurettavan lyhyt aika mielestäni moneen muuhun asiaan verrattuna. Itse luulen, että monet parit, jotka lähtevät vihkisormusta teettämään, ovat jo aikaisemmin liikenteessä. Luulen, että niinkin tärkeä asia kuin vihkisormukset, halutaan olevan valmiina jo hyvissä ajoin ennen häitä.

Kultasepät Andreasenin nettisivuilta löytyy sormuksen osto-opas, josta löytyy tietoa sormuksen valinnasta aina huoltoon asti. Oppaaseen pääset tutustumaan TÄSTÄ.





Kurkkaa täältä miltä kihla- ja vihkisormukseni näyttävät;
ESITTELYSSÄ AURORA
HERE COMES THE VIHKISORMUS

2 kommenttia

  1. Hei Elisa!
    Kiitos kirjoittamastasi jutusta! Ja mukava että kävit liikkeessämme :)

    Sopinee varmaan että linkkaan päivityksesi ajankohtaista-palstallemme sekä someen?

    Terveisin, Ella ja Kultasepät Andreasenin väki / myynti@andreasen.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Oli kiva käydä tutustumassa teillä. Sopii hyvin, että jaat postausta teidän palstoilla ja somessa! :) Kiitos vielä, että sain tulla vierailulle :)

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3