HÄÄVIIKKO - TORSTAI

Kuten lupailin eilen, torstai oli suhaamista täynnä. Jotta itsekin pysyn päivän kulussa kartalla, päätin ottaa tähän tekstiin sellaisen  "mun päivä" näkökulman ja mennään tämä päivä kellonaikojen kera läpi aina heräämisestä illan pikkutunneille.

Klo 8.10 tyttömme tulee höpöttelemään sängyn viereen.

Klo 8.15 herätyskello ja ovikello soi samaan aikaan. KUKAT! Vedän lähimmät vaatteet päälleni ja avaan ulko-oven hiukset pystyssä. "Ai nyt mä vasta huomasin, että tämän paketin ois voinut jättää myös oven taakse." Ilolla otin unisuudesta huolimatta kukat vastaan. Olin etukäteen hieman jännittänyt kukkien toimitusta, tai oikeastaan sitä, jos ne eivät tule sovitusti, sillä aikataulumme oli suhteellisen tiukka.

Klo 8.30 Puran kukat, teen niihin uudet imupinnat ja laitan kolmeen ämpäriin. Ruusuille kuumaa vettä ja muille kädenlämpöistä.




Klo 9.30 auto strarttaa pihasta. Olen juuri ja juuri ehtinyt saamaan kukkien laiton jälkeen itseni ihmisen näköiseksi. Aamupalan nappaan automatkalle mukaan.

Klo 10.00 saavuimme Riihimäelle tekemään avioehtoa. Kallista lystiä, voin kertoa.

Klo 11.00 aamukahvi Laurellin kahvilasta mukaan ja suunta kohti Turenkia ja Kukkatalo Kouhiaa. Matkalla soitan Rengon pitopalvelulle ja varmistan, että siellä on meitä kuorma odottamassa.

Klo 11.30 perillä Kukkatalolla. Vien Elinalle hääkimppuani varten muutaman tarvikkeen. Ja matka jatkuu.

Klo 11.50 kaarramme pitopalvelun pihaan. Alamme lastata autoon viinilaseja, aterimia, juomalaseja, lautasliinoja ja pöytäliinoja. Just ja just mahtuu meidän farmariin.

Klo 12.05 saapuu lastenvaatteiden ostaja. Pitihän tähän päivään yksi kaupantekokin sopia. 

Klo 12.15 lähdemme pitopalvelun pihasta liikkeelle. NÄLKÄ! Lähimpään kauppaan ostamaan evästä ja ajoimme vihkikirkkomme pihaan, joka oli ihan kivenheiton päässä. Sieltä löytyi sopivan varjoisasta paikasta meille vielä pöytä ja tuolit, ihan paras evästys paikka tähän hetkeen.




Klo 12.45 soitetaan Kielorantaan ja kysellään ilmastoinnin tilasta. Olimme saaneet vihiä, että viilennyslaite saattaakin olla rikki. Ja kyllä, se on rikki. Onneksi ei ole kovin paahteista ilmaa lauantaille luvattu. Majoitushuoneissa onneksi ilmalämpöpumput ovat hyvässä terässä.

Klo 13.15 suuntaamme Iittalaan salajuttuja puuhaamaan. Kannustimme tyttöämme tässä kohtaa ottamaan päiväunet, kun ajomatka on nyt hieman pidempi. Ei nukkunut.

Klo 14.00 muutaman mutkan kautta perillä Iittalassa. Salajuttujen jälkeen piipahdamme leikkipuistossa, koska takapenkkiläinen oli sen tarpeessa.

Klo 16.30 auto kotipihassa. Matkalla kävimme syömässä ja tyttö nukkui pienet päikkärit. Puretaan auto varastoon. Kaasolle viesti, että kotona ollaan. 

Noin klo 17 kaaso saapuu paikalle. Pitäisi aloittaa menu/ohjelma lappujen teko, mutta aamupäivän ajelujen uuvuttamana pakko huilata.

Klo 18.00 aloitamme askartellun viivottimien, saksien, kynien ja kumien kanssa. Luulin ostaneeni samaa paperia kuin mitä olin hääinfossa käyttänyt. No se oli eri sävyistä. Sitten huomasin, että ostamistani kolmesta nipusta kaksi oli samaa sävyä ja yksi erisävyistä, mitä?! Päätin, että nyt viime metreillä pidän pään kylmänä ja bridezillan poissa tästä talosta. Jatkoimme askartelua. Seuraavaksi huomaan, että osa papereista on sotkeentunut johonkin mustaan aineeseen. Kiva. Ja niissä joissa ei ole mustaa niin on joku valmistusvirhe, sillä jokaisessa paperissa on samassa kohtaa vaaleampia roiskeita. Edelleen jatketaan pää kylmänä. 

Klo 19.00 keitetään iltakahvit

Lopulta kaksipuoleinen teippikin päätti loppua. Nonni. Nyt loppui menu/ohjelma lappusten teko ja niillä mennään mitä on. Niitä onneksi valmistui sen verran, että saamme ne järkevästi sijoiteltua pöytiin.

Klo 20.30 aloitamme lautasliinojen taittelun. Ei sekään ihan putkeen mennyt, mutta tulipahan taiteltua. Huomenna sitten vielä kertaalleen satiininauha ostoksille.

Klo 23 aikoihin kaaso lähtee kotiin. Onneksi hän oli apuna, olisi yksin voinut jo huumori loppua näiden näperrysten kanssa. Saako ennen häitä aloittaa jo nämä "Mitä tekisin toisin" jutut. Tilaisin kaikki paperituotteet valmiina. 

Klo 23.30 lähden otsalampun kanssa pihalle katkomaan aroniapensaista oksia. 

Klo 23.50 katselen varastossa kaikkea sitä tavaraa, joka huomenna viedään Kielorantaan. Ihan kohta kello on 00.00 ja voin sanoa, että huomenna menemme naimisiin. Viimeinen päiväni Laineena alkaa. Hassua.

Tj 2


2 kommenttia

  1. "Klo 23.30 lähden otsalampun kanssa pihalle katkomaan aroniapensaista oksia." :´D Tää on näitä sarjassamme "Vain morsianjutut".

    VastaaPoista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3