LOVE ME DO AUTUMN FAIR 2019 - HÄÄBLOGIMIITTI


Kaupallinen yhteistyö


mevent
Kuva: Camilla Bloom, Somistus Mevent weddings


5.10. suuntasin Helsinkiin ja kohti odotettua hääblogimiittiä. Tuttuun tapaan meitä bloggareita odotti Kovasen kyyti Kiasman edessä, joka meidät saattoi turvallisesti Kaapelitehtaalle. Vastassa meitä oli  blogiemäntämme, valloittava viime kesäkuun morsian, Mon Rêve d’Amour -blogin Sarah.

Aloitimme päivän brunssilla, jonka meille tarjoili Festa Zannoni. Minun on usein hankala ravintolassa tilata mitään muuta, kuin se suosikiksi tullut ateria. Näissä blogimiiteissä onkin ihan huippua se, että pääsen maistelemaan kaikkea uutta ja sellaista, mitä ei muuten tulisi syötyä. 

Ruuan kanssa oli tarjolla myös seljankukkamimosa -juomaa, joka oli kyllä todella ihanan makuista. Todistetusti juoma toimii hyvin esimerkiksi häissä vieraille järjestettävässä Cocktail-hourissa, sillä juomaa oli tarjolla Herra ja Rouva Honkaniemen häissä. Lisää voit lukea Sarahin ihanasta blogista

Lue lisää:








Blogiloungen kattaus oli viimeistelty a Paper Talen upeilla paperituotteilla ja koristeilla. A Paper Talen kautta saa paljon erilaisia tuotteita niin häihin kuin muihinkin juhliin. Häiden paperituotteiden lisäksi heiltä voi tilata esimerkiksi kakkukoristeita, photo booth rekvisiittaa sekä paperiruusuja.








Brunssin jälkeen siirryimme nauttimaan hääpukujen loistosta kansainväliseen häämuotinäytökseen. Edelleen nautin kovasti tämän hetkisestä hääpukumuodista, koska se on niin moninainen. Ihan tosissaan. Onko tällä hetkellä mikään totaalisen out? Hääpareja kannustetaan persoonallisuuteen ja oman näköisyyteen. Ole siis rohkeasti oma itsesi äläkä yritä asettautua mihinkään muottiin!

Häämuotinäytösten aikana kuvaaminen ei ole oma vahvuuteni. Kurkkaa Jotain keltaista ja Matkalaulu -hääblogeista häämuotinäytösten antia. Myös Bridelisan Instagram -tilin kohokohdista voit kurkata muutaman hääpuvun Love me don hääpuvuista.

Lue lisää;
Jotain keltaista - Love Me Do Autumn Fair 2019
Matkalaulu - Love Me Do Autumn Fair: sormuksia ja mekkoja!

Häämuotinäytöksen jälkeen kävimme ihastelemassa Zannan Fashionin osastoa ja heidän persoonallisia kenkiään. Erityisesti miesten kengät saivat huomioni. Jokin siinä miesten puketumisessa sekä asusteissa allekirjoittanutta viehättää. Persoonallista tyyliä hakevan hääparin kannattaa ehdottomasti tutustua heidän valikoimaan. Heidän valikoimasta löytyy myös erilaisia mekkoja esimerkiksi kaasoille tai häävieraaille.






Meille bloggaajille oli järjestetty kuvaus valokuvaaja Camilla Bloomin kanssa. Meidät kuvattiin Häät-lehden osastolla, jonne MEvent Weddings oli somistanut meille ihanan kuvauspaikan. Kiitos Camillalle, MEventille ja Häät-lehdelle, oli ihana saada itsestään taas onnistuneita kuvia.


Kuva: Camilla Bloom


Kuva: Camilla Bloom


Kuva: Camilla Bloom


Tässä hääblogimiitissä ei kuohuvasta eikä kakusta ollut pulaa, sillä iltapäivällä meille oli tarjolla The Art of Cakesin tekemiä herkkuja. Makean kakun lisäksi olimme todellakin postiivisesti yllättyneitä tarjolla olleista voileipäkakuista. Kakkua ja kuohuvaa oli siis todellakin riittävästi.

Vuoden takaisilla Love me do -häämessuilla the Art of Cakesin osasto ja heidän kakut näyttivät upeilta. Katso kuvia aikaisemmasta messupostauksesta.

Lue lisää:







Näillä messuilla käytiin myös kilpailua Vuoden hääpukusuunnittelija 2019 -tittelistä. Finaalinäytöksessä nähtiin todella upeita ja erilaisia pukuja suomalaisilta suunnittelijoilta. Finaalissa näimme Suvi Leinosen, Laura Hyvin, Christina Andreen, Terhi Löfmanin, Anna Lindhin, Sinikka Nikanderin, Valentin Silvennoisen, ja Iida Silvennoisen luomuksia. Vuoden hääpukusuunnittelija 2019 tittelin voitti Terhi Löfman. Kurkkaa Terhin upeat puvut Love me don artikkelista alta.

Lue lisää:
Vuoden hääpukusuunnittelija 2019 on Terhi Löfman




Hääblogimiitin yhteistyökumppaneilta saimme kotiin viemisiä goodiebagin muodossa. Kiitos, Calligraphen, Henkell, Miraque -magneettiripset, Vida,  ja Juhlatarvike.

Hääblogimiittien erityiskiitokset kuuluvat joka kerta teille ihanat bloggaajakollegat. Päivän paras anti oli jälleen kerran päästä juttelemaan häistä ja vaihtamaan kuulumisia <3

Mukana hääblogimiitissä olivat;

Kiira, It's A Match
Satu, Satumaista
Jasmiina, Häähumussa




Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3