Täällä Hämeenlinnassa häätapahtumia on harmillisen vähän ollut viime vuosina tarjolla. Ilokseni Kukkatalo Kouhiassa järjestettiin tänäkin vuonna morsiuskimppunäyttely. Näyttelyssä oli morsiuskimppujen lisäksi pöytä- sekä kastejuhla-asetelmia.
Morsiuskimppunäyttely 2020
Näyttelyssä oli nähtävillä yhteensä 12 kimppua. Viime vuonna näyttely oli mielestäni hieman monipuolisempi, mutta ei tämä nytkään kukkahullua kylmäksi jättänyt.
Lue lisää:
Näyttelyssä sai tänäkin vuonna äänestää suosikkiaan. Tällä kertaa äänestyksen voitti yllä olevan kuvan vasemman puoleinen kimppu. Täysin erilainen kuin viime vuonna, jolloin voittaja kimppu oli pieni ja pyöreä.
Oman hääkimppuni en missään nimessä halunnut olevan tällaista roikkuvaa mallia. Koin sen olevan liikaa oman pukuni kanssa.
Viime vuoden näyttelyssä olleet kimput sekä oman hääkimppuni löydät postauksessa ylempänä olevista linkeistä.
Kuka sanoi, että morsiamen täytyy kantaa perinteistä kimppua? Jos viuhka on enempi sinun näköinen, valitse se. Myös renkaaseen tehdyt kimput ovat super trendikkäitä!
En ole suuri harsokukan ystävä, mutta tämä hieman suuri kukintosempi vahakukka on ihana! Vahakukka sopii hyvin käytettäväksi harsokukan tapaan tai kuten tässä valkoisessa kimpussa, molempia sekaisin.
Tämä yllä oleva kimppu on oma lempparini; leinikki, ruusu, krysanteemi ja eukalyptus, täydellistä!
Mitä kukkia sinun hääkimppuun tulee?
MPRATICIAL SOLUTION SOLUTION SOLUTION SOLUTION SOLUTION SOLUTION SOLUTION
VastaaPoistaSolver welding titanium Solver Solver Solver Solver Solver Solver titanium jewelry Solver SOLVADES. Solver titanium blue ps4 controller Solver Solver Solver Solver Solver Solver Solver croc titanium flat iron Solver titanium pots and pans Solver Solver Solver Solver Solver Solver Solver Solver