10 ASIAA, JOTKA TEKIVÄT HÄISTÄMME TÄYDELLISET

Usein hääparit ajattelevat omien häidensä olleen täydelliset. Vaikka häissä sattuisi jotain kommelluksia, ajan saatossa ne unohtuvat tai niitä muistellaan huumorin kera. Myös me ajattelemme, että meidän häät olivat täydelliset. Vaikka niissäkin oli asioita, jotka olisi voinut tehdä erilailla tai jotkin asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan.

Lue lisää:

Jokaisissa häissä on kuitenkin ne elementit, joista muodostuu ihanat häät. Jokaisella hääparilla ne ovat omanlaiset. Tähän postaukseen kokosin mieheni kanssa 10 asiaa, joiden vuoksi meidän häämme olivat juuri niin täydelliset.


Kuva: Valokuvaus Laura Lindström

10 asiaa, jotka tekivät häistämme täydelliset


1. Onnistunut aikataulutus
Marraskuun 1. päivä vuonna 2018 aloitin heti linjojen auettua klo 9 pommittamaan Hämeenlinnan seurakunnan kuumalinjaa eli hääkirkkojen varausnumeroa. Vaikka ajattelin, että nyt saamme varmasti haluamamme vihkiajan, pääsin linjoille vasta noin 30min jälkeen ja aikaisin vihkiaika haluamaamme kirkkoon oli klo 15. Se oli myöhemmin kuin olimme ajatelleet.

Vihkiajan mukaan aloin hahmotella meidän hääpäivän aikataulua, joka lopulta osoittautui todella hyväksi. Missään kohtaa ei tullut kiireen tuntua ja siten säästyimme kiireen aiheuttamalta stressiltä.

Jos kaipaat esimerkki aikataulua, blogin Instagram-tilin kohokohdista voit käydä nappaamassa meidän hääpäivän aikataulun. Blogin Instagram-tilille pääset tästä.

2. Tehtävien jako häätiimin kesken
Halusin hääviikolla ja erityisesti hääviikonloppuna kaiken menevän sujuvasti. Tästä syystä tein kivan pikku nivaskan (eli 6 sivua :P), jossa oli torstaista sunnuntaihin asti minun, mieheni sekä kaasojen ja bestmanin tehtävät. 

En tiedä mitä kaasot ja bestman siitä ajattelivat, mutta ainakin kaikki tiesivät, mitä tekivät, eikä minun tarvinnut olla jakamassa tehtäviä enää hääpaikalla. Itse juhlakin sujui ainakin hääparin silmään sujuvasti, tehtävät jakaantuivat tasaisesti ja kaikki nauttivat juhlasta.

3. Keskityimme tärkeisiin asioihin
Tämä koituu yleensä ehkä enemmän morsianten kohtaloksi, joten puhun tässä nyt vain itsestäni. Takapakeista ja kömmähdyksistä huolimatta, osasin keskittyä olennaisiin ja tärkeisiin asioihin. Hääpäivän aattona yhden takapakin sattuessa kaasot olivat varmoja, että nyt Elisa on lähtenyt alamökkiin itkemään. Päin vastoin! Jatkoin omia tehtäviäni ja olin täysin luottavainen siitä, että mieheni hoitaa kyllä asian, eikä minun tarvitse siitä stressata. Ja niinhän se meni. Myöskään nuupahtaneet pöytäköynnökset eivät saaneet edelleen kadoksissa ollutta bridezillaa esiin. Vedin siis juhlat ihan bridechillana.

4. Häät olivat meidän näköiset
Teimme häistä meidän näköiset. Ohjelmanumeroiksi valitsimme vain sellaisia, joista oikeasti pidämme. Me emme tanssineet perinteisesti häävalssia vaan tanssimme Mikko Harjun Menninkäisen tahdissa. Kakun kanssa ei ollut tarjolla keksejä vaan suklaata. Mieheni mieltymysten mukaan illalla aukesi Jallubaari ja koko illan meitä tanssitti DJ. Hääjuhlan loppui aamun pikkutunneilla järvessä uintiin, saunomiseen ja kylpemiseen.


Kuva: Valokuvaus Laura Lindström


5. Läheisimmät ihmiset paikalla
Häämme olivat melko pienet, aikuisia noin 50 ja lapsia kymmenkunta. Kutsuimme heidät ketkä halusimme. Emme heitä, joiden kutsuminen olisi tapahtunut vain velvollisuuden tunteesta. Päätimme heti aluksi, että rajaamme vieraslistamme tällä tavalla.

6. Rento tunnelma
Tämä on ehkä summa kaikesta edellisestä. Häissämme ei ollut kiireen tuntua, suurin osa vieraista tunsi tai tiesi toisensa entuudestaan. Hääpari ei ollut stressaantunut. Ruokaa ja juomaa oli riittävästi. Kaikki tuntuivat viihtyvän.

7. Lapsille oli omaa ohjelmaa
Koska tiesimme häihin osallistuvan eri-ikäisiä lapsia, ei pelkät puuhavihot olleet mielestämme riittäviä. Itse olen isosta perheestä ja suvusta, jossa lapset ovat aina olleet tärkeässä roolissa. Koimme luontevaksi järjestää myös heille ohjelmaa ja saimmekin siitä paljon kiitosta.

Lue lisää:

8. Juhlatila oli käytössä koko viikonlopun
Tämä oli ihan ehdoton! Halusimme ehdottomasti päästä laittamaan juhlapaikan kuntoon jo edellisenä päivänä ja viettää iltaa yhdessä mahtavan häätiimimme kanssa. Olemme myös itse sellaisia ihmisiä, jotka jaksaa juhlia pitkään, joten juhlatilasta poistuminen esimerkiksi klo 24 ei tullut kuuloonkaan. Meidän juhlat nimittäin venyivät yli aamu kuuden.

9. Hääpäivälle osui kaunis ilma
Vaikka olenkin useaan kertaan maininnut hääpäivämme olleen kesän hikisin, +32 astetta mahdollisti kuitenkin ulkona olemisen ja saimme sen vuoksi esimerkiksi toteutettua kaikki ohjelmanumerot suunnitelmien mukaisesti. Myös pitopalvelu toivoi, että ruokailun jälkeen juhlaväki siirtyisi ulkotiloihin pöytien siivoamisen ajaksi. Rankkasateella olisi seremoniamestari joutunut varmasti tekemään isomman työn vieraiden ulos saamiseksi. Ja kyllähän aurinkoinen sää lisää paremmin juhlan tuntua kuin sade.




10. Häämatkalle lähtö heti häiden jälkeen
Oli ihan mahtavaa, että pääsimme lähtemään häämatkalle heti häiden jälkeisenä maanantaina. Tuoreena avioparina. Kaiken järjestelyn ja organisoinnin jälkeen oli ihanaa päästä rentoutumaan Lapin metsiin, hierontaan ja kylpylään. Olen myös varma, että häämatka tuntuu enemmän häämatkalta, kun sinne pääsee lähtemään pian häiden jälkeen. Kehoitankin teitä ottamaan edes pienen irtioton heti häiden jälkeen, mikäli pidemmälle häämatkalle on tarkoitus lähteä vasta myöhemmin.


Ei kommentteja

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3