BLOGI 2 VUOTTA - VUODEN LUETUIMMAT POSTAUKSET

Tänään tulee täyteen 2 vuotta siitä, kun päätin perustaa tämän hääblogin. Hääblogista oli tarkoitus tulla paikka, jonne puran ajatuksia omien häidemme suunnitteluun liittyen. Nopeasti huomasin, että tämän lisäksi halusin blogillani auttaa muita hääpareja häidensä suunnittelussa ja siksi blogista löytyy paljon vinkkejä sekä erilaisia ideoita sisältäviä postauksia.


Kuva Valokuvaus Laura Lindström


Viimeisen vuoden aikana blogissa päästiin käsittelemään heinäkuussa 2019 vietettyjä häitämme. Onkin ollut ihana huomata, että te lukijat olette jääneet seuraamaan myös häidemme toteutusta. Erityisesti itseäni ilahduttaa se, että äärimmäisen poikkeuksellisen kevään ja kesän aikana blogissa on käynyt ennätysmäärä lukijoita ja pelkästään heinäkuun 2020 aikana teitä ihania on täällä käynyt yli 2500. Häät ja rakkaus ei selvästikään jäänyt koronan jalkoihin.

Tähän postaukseen listasin viimeisimmän vuoden 15 luetuinta postausta. Ja jos olet vasta löytänyt blogini, pääset tästä poimimaan blogin kiinnostavimmat postaukset heti kärkeen.

Lue vuoden takaisin fiiliksiä ja ensimmäisen blogivuoden luetuimmat postaukset alta. 

1-VUOTIAS BRIDELISA


Viimeisen vuoden 15 luetuinta postausta


Hääleikit ja nimenomaan perinteiset hääleikit jakavat niin hääparien kuin häävieraidenkin mielipiteitä. Tässä postauksessa kerroin mitä leikkejä ja tehtäviä meidän häissä nähtiin.

Kuinka paljon niitä juomia tulee varata, jotta niitä ei nyt ihan liikaa tule hankittua, mutta mikä tärkeämpää, etteivät vain lopu kesken! Tässä postauksessa kerron meidän häiden juomien, niin alkoholittoimien kuin alkoholillistenkin menekin.




Häätiimiä on kohteliasta muistaa häiden jälkeen, sillä usein he ovat ne henkilöt, jotka vastaavat häiden sujuvuudesta, ohjelmasta tai mitä heille onkaan tehtäväksi sovittu. Me halusimme antaa jotain, jolla on käyttöä myös tulevaisuudessa.

Tämän postauksen olen kirjoittanut jo joulukuussa 2018. Vaikka tässä postauksessa kerroinkin, että meille tulee vieraslahjat, mieli muuttui vielä ennen häitä. Ennen häitä voi siis mielipiteet muuttua monenkin asian suhteen ja se on ihan sallittua.

Me järjestimme häämme ilman lainaa. Tässä postauksessa kerron, miten te voitte laatia realistisen hääbudjetin nimenomaan ilman lainattua rahaa. Postauksessa on myös muutama vinkki budjetissa pysymiseen.



Tässä postauksessa esittelen oman häälookini sekä kerron, kuinka paljon pukeutumiseen tulee varata hääpäivänä aikaa. Se ei välttämättä ole ihan vain mekot päälle ja menoksi.

Nam, nam, nam!! Tämän postauksen menu on puhututtanut vielä pitkään häiden jälkeen! Se oli niiin herkullinen! Häidemme ruuasta vastasi ammattitaitoinen Rengon Pitopalvelu.

Sitten hieman kattausta. Pöydät halusimme pitää melko simppeleinä. Pääosassa olivat kukat ja kyntteliköt.


Kuva Valokuvaus Laura Lindström


Meidän kutsun yhteydessä oli myös erillinen hääinfo, jossa kerroimme muun muassa majoituksista, lapsien osallistumisesta sekä häälahjatoiveista.

Kaasojen mekoille emme antaneet minkäänlaisia kriteereitä. Jokainen mekko olikin erilainen, mutta sopivat yhteen mielestäni upeasti, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Arvaatko mikä näistä mekoista hankittiin käytettynä?


Kuva Valokuvaus Laura Lindström

Hääpäivän aamu alkoi aikaisin ja suuntasimme kaasojen kanssa ammattilaisten laitettavaksi. Nämä upeat naiset taikoivat aamuyöhön valvoneesta morsiamesta edustuskelpoisen.

Hääkukkamme! Osa tilattiin valmiina ja osan teimme itse. Tässä postauksessa esittelen valmiina tilatut kukat, jotka meille teki Kukkatalo Kouhian taitava Elina Kouhia.

Kukkahullulla täytyy blogista muutama diy-ohjekin löytyä ja tässä ohje vieheen tekoon.




Meidän hääpotretit otettiin jo ennen vihkimistä. Mikäli teidän potretit sijoittuvat vasta vihkimisen jälkeen otettavaksi, tässä muutama vinkki miten saatte vieraat viihtymään teidän ollessa kuvattavana.

Jokaisen hääparin juhlissa on omat elementit, jotka tekevät niistä täydelliset. Tästä postauksesta voit lukea, mitkä asiat teki häistämme meidän näköiset ja täydelliset.

Olen todella kiitollinen, jos kerrot kommenteissa mikä näistä on mielestäsi
mielenkiintoisin tai hyödyllisin postaus!



Lisää häähömpötystä ja vinkkejä hääsuunnitteluun löydät blogin Instagram tililtä @bridelisablog

2 kommenttia

  1. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?

    ♥ Mukavaa Elokuun alkua !♥

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ihan mahtava kysymys!

      Mun mielenkiinnon blogeissa herättää tietysti aihe, mutta blogin luettavuus on kyllä tärkeää. Joidenkin blogien lukeminen on itselleni hankalaa mikäli esimerkiksi kappaleet ovat liian pitkiä. Tietysti myös kirjoittajan oman intohimon näkyminen teksteistä on mukaansa tempaavuutta lisäävää. Blogin teksteihin samaistuminen ja mitähän vielä. Moni asia siihen kyllä vaikuttaa :)

      Entä itselläsi?

      Poista

Heräsikö sinulla kysymyksiä tai muita ajatuksia? Vastaan sinulle mielelläni <3